
Taipaleen kanavamuseon piha-alueelle avautuu vuoden lyhimpänä päivänä, talvipäivänseisauksena koko perheen yhteinen taianomainen kävelytapahtuma.
Talvipäivänseisaus 2022 järjestetään keskiviikkona 21.12. klo 17 – 21. Tapahtumaan on vapaa pääsy.
Tapahtuman Facebook-sivu: Talvipäivänseisaus 2022.
Tapahtuman kuvaus
Kulttuurielämyksiä tarjoavan tapahtuman tarkoituksena on rauhoittua ja hiljentyä yhteisöllisen ja kokonaisvaltaisen taide-elämyksen äärellä omaleimaisessa historiallisessa kulttuuriympäristössä. Tunnelmaa luovat muun muassa lumi- ja tuliveistokset sekä valotaide.
Tapahtumapaikkana on lumoava kahden kanavan väliin jäävä kanavamuseorakennusten ja metsäisen niemen rajaama, kulttuurihistoriallisesti merkittävä ja kiinnostava alue. Vuonna 1840 valmistuneen museokanavan alueelle levittäytyy valoteos ja elävän tulen rajaama polku, piha-alueelle keskittyvät lumi- ja tuliveistokset. Metsäaluetta käytetään mahdollisuuksien mukaan yhteisötaiteen areenana.
Talvipäivänseisaus ajoittuu nimensä mukaan vuoden lyhimpään päivään. Tätä maksutonta kävelytapahtumaa on järjestetty jo vuodesta 1997.
Vuosi vuodelta Talvipäivänseisaus-tapahtuma on muovautunut eri yhteistyötahojen toimesta ja kehittynyt jatkuvasti. Tapahtuma kokoaa yhteen erilaisia toimijoita aina sitoutuneesta talkooväestä erilaisiin taiteen ja kulttuurin ammattilaisiin.
Talvipäivänseisaus 2022 – teemana AIKA
Tapahtumapaikka: Taipaleen kanava-alue, Kanavakatu, 78850 Varkaus
Tapahtuma-aika: ke 21.12.2022 klo 17.00 – 21.00
OHJELMA
Kanavamuseon piha-alue:
Klo 17.00 Alkufanfaari, Janne Juutilainen
Klo 17.15 Sanataide-esitys “Aika”, Iiris ja Tuomo Salmela
Klo 18.00 alkaen tuliveistosten sytytys
Nonstop-ohjelma klo 17.00 – 21.00
- Vanhan kanavan valotaideteos, Petteri Vaalimaa.
- Kanavamuseon yläkerrassa Lyhytelokuvapäivä – Koko perheen lyhyitä animaatioita, järj. Varkauden kaupungin kulttuuri- ja tapahtumapalvelut.
- Aitassa omatoiminen varjoteatteripaja, järj. Varkauden kaupungin kulttuuri- ja tapahtumapalvelut.
- Kanavamuseon pihassa Soisalo-kuvataidekoulun hohtavat tulikärpäset -teos.
- Kanavamuseo avoinna koko tapahtuman ajan.
Iloa vatsalle
- Kanavamuseossa kahviota pitää Varkauden Museonystävät ry, joka myy kahvia, glögiä, joulutorttuja ja pipareita.
- LC Justiinat Varkaus myy Kanavamuseon piha-alueella grillimakkaraa ja pillimehua.
- Riisipuuroa myy piha-alueella Kisapuiston Ruokapalvelut.
- Warkauden kaupunkikeskusta ry myy piha-alueella glögiä.
- Matkan varrella Kämärin suunnalla Partio-Unnukka myy Sampolassa (Rehnströminkatu 8) matkalämmikettä, kuten lämmintä juotavaa ja pientä purtavaa.
- Varauduthan käteismaksuihin!
Lyhtykulkueet
Warkautelaiset ry:n vapaaehtoiset Pirkko ja Heidi johdattavat kaksi lyhtykulkuetta Navitaksen parkkialueelta (Wredenkatu 2) Kämärin siltoja pitkin Taipaleen kanavalle.
Lähdöt klo 16.30 ja klo 17.30. Jälkimmäistä kulkuetta seuraavat jouluiset corgit omistajiensa kanssa, levittäen iloista joulumieltä.
Mukana nyt myös museobussi
Museobussi kuljettaa Taulumäen torilta Päiviönsaaren kautta Taipaleen kanavalle ja kanavalta Päiviönsaaren kautta Taulumäen torille. Museobussin kyyti on maksuton.
- Lähtö Taulumäen torilta klo 16.30 -> Pysähdys Päiviönsaaressa, uimahallin pysäkki (Ahlströminkatu 11) n. klo 16.35 -> Taipaleen kanava n. klo 17.00
- Lähdöt Taipaleen kanavalta Päiviönsaaren kautta Taulumäen torille klo 20.00 ja klo 21.00
Liikenne ja pysäköinti
- Kannustamme tapahtuman osallistujia pysäköimään autonsa Päiviönsaareen Navitaksen parkkipaikalle (Wredenkatu 2) tai Kämärin jääurheilukeskuksen parkkipaikalle (Rehnströminkatu 10).
- Päiviönsaaresta pääsee kulkemaan Taipaleen kanavalle Kämärin siltoja pitkin.
- Taipaleen kanavan lähellä ei ole pysäköintitilaa invapaikkoja lukuunottamatta.
- Kanavakatu suljetaan liikenteeltä klo 16 alkaen.
- Alueella on liikenteen ohjaus.
Lyhytelokuvapäivä Talvipäivänseisauksessa
Tänä vuonna kanavamuseon yläkerrassa vietetään kansainvälistä Lyhytelokuvapäivää, jossa nähdään lastenelokuvia Oulun kansainvälisen lasten- ja nuortenelokuvien festivaalin paketista. Iloiset ja värikkäät dialogittomat elokuvat sopivat ihan kaikille elokuvien ystäville.
Elokuvat pyörivät valkokankaalla nonstop klo 17 – 21 ja yhden elokuvanäytöksen pituus on 23 min.
Omatoimista elokuvan alkumuotoa voi kokeilla myös pihapiirin aitassa, jossa on varjoteatteripiste.
Hyvä tietää:
- Tapahtuma on pimeään aikaan toteutettava kävelytapahtuma luontoympäristössä ja sisätiloissa.
- Tapahtumaan on vapaa pääsy.
- Liikkumisesteisen pysäköintitunnuksella saa pysäköidä Kanavakadun inva-paikoille.
- Polut ja piha-alue aurataan ennen tapahtumaa, mutta ei tapahtuman aikana, joten lumessa liikkuminen voi olla haastavaa. Maastossa on tasoeroja.
- Tapahtuma-alueella on pimeää ja hämärää.
- Tulitaideteokset ja muut tulet aiheuttavat savua.
- Kanavamuseon tilat ovat kahdessa kerroksessa. Ensimmäinen kerros on esteetön. Yläkertaan ei ole esteetöntä pääsyä.
- WC sijaitsee Kanavamuseon alakerrassa kahvilan tiloissa. Tapahtuma-alueella ei ole esteetöntä WC:tä.
Järjestäjät
Tapahtuman järjestää Warkautelaiset ry Varkauden kaupungin avustuksella.
Yhteistyössä ovat mukana vuonna 2022:
- Warkauden Veisto ry
- Varkauden museot
- Varkauden kaupungin kulttuuri- ja tapahtumapalvelut, Lastenkulttuurikeskus Verso ja Vekara-Varkaus
- Varkauden Museonystävät ry
- Lions Club Varkaus Justiina
- Partio-Unnukka ry
- LC Varkaus Koskenniemi
- SPR:n Varkauden osasto
- Warkauden kaupunkikeskusta ry
- Nuortenpaja Varkaus
- Soisalo-opisto / Soisalo-kuvataidekoulu
- IisaAmanda
- Petteri Vaalimaa
- Iiris ja Tuomo Salmela